Ystävän mummo täytti vuosia, 90 vuotta, ja PullaPöllö sai kunnian tehdä juhliin kakut. Tilauksena oli kaksi kinkkukakkua ja yksi lohikakku sekä kermakakku, johon tulisi vadelmaa, mansikkaa ja punaisia ruusuja. Koska autoton olen tätä nykyä, kului viikko tarvikkeita ostellen, sillä kerralla en olisi millään saanut kaikkea raahattua kaupasta kotiin ;)
Hirveästi en ole leipäkakkuja tehnyt ja koska lihaakaan en syö, otin avukseni Taikinasta tuotteiksi -oppikirjan. Hieman sovelsin kirjan täytteitä ja toivoin niiden olevan hyviä (kinkku/liha maistuu vaan niiiiin hirveältä suussani). Samasta opuksesta löytyi ideoita myös lohikakkua varten. Ja hyvinhän ne onnistuivat. Täytteet ja koristeet. Koristelut onnistuivat mielestäni ensikertaa hyvin, tuli sellaiset jollaiset halusinkin niiden olevan. Kehujakin tuli, olivat kuulemma olleet menestys, eli oletan niiden kinnkutäytteidenkin onnistuneen!
Ylinnä kinkkukakut ja alinna lohikakku.
Makeahampaan kolotukseen tein vadelma-mansikka-kermakakun. Tein kuuden munan sokerikakkupohjan, mutta täytteiksi en halunnut tehdä tavallisia hillo+kerma-kerroksia, joten päätin nyt ensi kerran tehdä moussetäytteet. Yksi kerros mansikkamoussea ja toinen vadelmamoussea. Olin saada harmaita hiuksia täytteistä. Jouduin vuoraamaan leivinpaperilla kakkuvuoan reunat korkeammiksi, sillä kakun korkeus lopulta ylitti noin 4 cm vuoan reunan :'D Tulipahan runsas moussetäyte! Ja näyttävän korkea kakku! Hih! Pelkäsin jostain kumman syystä kakun lässähtävän pöydälle irroittaessani reunat, mutta näin ei käynyt. Ei ole koskaan käynyt, mutta silti aina pelkään niin käyvän, pitäisi varmaan useammin liivatteen kanssa häseltää!
Päälle sipaisin hieman kermavaahtoa ja pursottelin kaakaolla maustettua kermaa reunoille. Tietysti ne toivotut ruusut oli pakko laittaa, muutenhan pieni vipstaaki pursotuksessa olisi näkynyt... ;) Tarvitsen todella harjoittelua tuon pursottelun kanssa. Käsi tärisi varmaan enemmän kuin 90-vuotiaalla päivänsankarilla!
Kommentit