PullaPöllön talouteen on joskus ilmaantunut vanhat keittiöntuolit. Monien käsien kautta kierrätetyt puutuolit ovat jostakin viime vuosisadan puolesta välistä ja vielä hyväkuntoiset, lukuunottamatta jokun tampion tämän vuosituhannen puolella tekemää huoltoa paksulla seinämaalilla. Seinämaalista johtuen ne olivat jatkuvasti tahmaisia ja likaantuivat nonstoppina. Lisäksi niistä oli lohjennut maalia rumasti. Vuoden kun PullaPöllö niitä vähän väliä pesi ja tuijotti, tuli viimein inspiraatio laittaa ne kuntoon kunnolla.

Kuvassa pahimpia rumuuksia.

Koko syksy siihen kului: ensin piti poistaa noin 2-5 krs maalia + alkuperäinen lakka pohjalta, tuolit kun oli jokainen maalattu vähän miten sattuu ja jokaisella aiemmalla omistajalla näytti olleen näkemys, miten tuolit tulee maalata. Maalinpoistoa seurasi tietysti hiominen ja viimein maalaaminen, johon kului eniten aikaa. Jokainen tuoli on nyt maalattu ohuesti 4 kertaan puolihimmeällä tummansuklaanruskealla kalustemaalilla ja viimeistelty helmiäiskultamaalilla.

Virallinen rakennustarkastaja Bifidus-kani ei oikein hyväksy PullaPöllön työn jälkeä, sillä heti kun silmä välttää käy se vähän väliä (PullaPöllön kauhuksi) nakertamassa tuolien jalkoja enemmän mieleisekseen. Taitaapi jokaisen tuolin jokaisessa jalassa kohta olla jo jonkinlainen puumerkki >:(

Tuolien istuinosat ovat myös menossa vaihtoon, mutta vielä ei ole löytynyt Pöllönpesään istuvaa kuosia. Ruskeat kalusteet miellyttävät meitä paljon, mutta harmikseni huomasin, että vaikka tuoleja ei enää tarvitsekaan pestä, niistä joutuu nyt pyyhkimään pölyjä. Eipä tullut mieleen, että tummassa kalusteessa saattaisi näkyä pölyjä... ;) Noh, ennemmin pölyjen pyyhintää, kuin tuolien pesua! :)