Sen lisäksi, että uunissa paistui tänään joulun ensimmäinen torttusatsi, tein ensimmäistä kertaa jouluisia kakkukoristeita. Aiemmin en olekaan joulukoristeita tehnyt, joten nyt oli aika tehdä. Viime jouluna oli tarkoitus tehdä sokerikelloja ja -enkeleitä, mutten sattunut löytämään sopivan kokoista joulukoristekelloa. Sokerikellot ja -enkeli on siis tehty käyttäen tavallista joulukoristetta muottina.

Ilman salamaa otetussa kuvassa on värit lähempänä totuutta, vaikka muuten se ei olekaan kovin terävä kuva.