Vapun makean munkkirupeaman jälkeen teki mieli jotakin raikasta. Päätin tehdä helppoja hedelmäleivoksia, sillä halusin kokeilla kondiittoriopiskelijoille tarkoitetussa oppikirjassa olevan ohjeen laskemista kotileivontaan sopivaksi ja metsäänhän se meinasi mennä. 

Kirjan ainemäärät ovat suuria, 2 KG munia ja 1,4 KG sokeria jne.. PullaPöllön tippaleipä-aivot hämmästelivät, kun laskutoimituksen tulokseksi tuli kaiken määrävähentelyn jälkeenkin 9kpl munia ja reilut 4 dl jauhoja ja sokeria!! Olisi ollut varsin muhkea taikinalevy... Lopulta hoksottimet toimivat ja huomasin tarkistaa ohjeessa käytetyn pellin koon: 45x60cm kun omaan uuniin mahtuu vain 31x33cm pelti! Pienensin vielä taikinaa ja johan alkoi näyttää paremmalta. Helpommalla olisin tietysti päässyt ottamalla suoraan tavallisen kääretorttuohjeen eteeni, mutta loppujen lopuksi halusinhan juuri laskea noita muna- ja jauhomääriä.

 

Leivokset maistuivat perinteisiltä hedelmäleivoksilta; makealta ja hedelmäiseltä, mutta suosikkejani ne eivät ole. Ne olisivat kaivanneet lisämakua. Pelkällä sokerivedellä kostuttaminen ei oikein omasta mielestäni toimi, jos hillo/marmeladi on ainoa maun tuoja. Kreemihän ei juuri maistu miltään. Harmittavasti olen huomannut joidenkin konditoriatuotteiden olevan jokseenkin vähä-makuisia (makupuutteita erityisesti vaaleissa kakuissa ja leivoksissa). Enivei, tällaisen oheen sain laskettua (1 pellillinen, joka jaetaan kolmeksi kerrokseksi):

Pohja:

4 munaa (5 jos pieniä munia)

2 dl sokeria

2 1/3 dl jauhoja

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi. Siivilöi jauhot ja sekoita puulusikalla vaahtoon. Kaada pellille ja paista noin 7 minuuttia 170 asteessa.

Kreemi:

0,3 dl vettä

1/4 dl sokeria

85 g margariinia

Keitä sokerivesi ja jäähdytä vesihauteessa. Vaahdota margariini, lisää sokerivesi hiljalleen koko ajan sekoittaen ja vatkaa seos ilmavaksi.

Kostutukseen 50% sokerilientä: Keitä vesi-sokeri lientä 5 minuuttia. Jäähdytä.

Pinnalle:

250 g marmeladia tai sileää hilloa (Itse käytin 2kpl Bona Hedelmiä -vauvanruokapurkkia, á 125 g)

2 liivatelehteä

(hedelmiä koristeluun, hyytelösokeria)

Jaa pohja kolmeen yhtä suureen osaan. Kostuta pohjapala, levitä kreemiä ja sen päälle 1/4 hillosta/marmeladista/soseesta. Aseta toinen levy päälle kostuta ja levitä loput kreemistä ja 1/4 soseesta. Nosta kansilevy pääle ja kostuta. Liota liivatteet ja sulata pieneen määrään vettä. Kaada ohuena nauhana loppuun soseeseen. Levitä tasaisesti pinnalle ja laita viileään puoleksi tunniksi.

Jouduin käyttämään Bonaa sen vuoksi, ettei lähi-Siwassa ole hirveästi valinnan varaa sunnuntai-aamuna, eikä hyllystä löytynyt appelsiinimarmeladi uppoa enää niin hyvin kuin ennen. Käyttämäni sose oli sokeroimatonta, joten lisäsin hieman toiseen purkilliseen makeutta. Tämän levitin kerrosten väliin. Toisen purkin levitin sellaisenaan pinnalle, mikä toi kaipaamaani raikasta kirpeyttä leivokseen.

Kolmekerroksinen leivos on melkoisen muhkea ilmestys, joten uskoisin kaksikerroksisenkin riittävän. Ensi kerralla kun kokeilen laskutaitojani uudestaan, kokeilen jotakin suklaista ohjetta, sillä suklaanpuute alkaa vaivata..!

Suolaista tasapainottamaan makealla herkuttelua: Sipulisämpylät! Namnam. Näitä tei pari viikkoa takaperin yhdessä pikapullien kanssa.